2
KES
19.30
Naiset, Naisten Nelonen

LeKi-futis - Apassit Apassit   3 - 5

Lempäälä Hakkari UK

Naiset: Apassit- Leki 2.6.2021

Eka puoliaika lähti käyntiin molemmin puolin sähäkästi, mutta LeKin parempi kuntopohja alkoi näkyä jo varhaisessa vaiheessa. Apassien lähtökohtana otteluun oli uusi peliaysteemi, ja ainoastaan yksi harjoitus koko joukkueen kesken. Tästä huolimatta, tai jopa tästä johtuen pelaajien oma luovuus sai valtaa, ja Apassit johtikin ottelua jo 0-2 Suvi ja Meijun maaleilla. LeKi kavensi ensimmäisen puoliskon puolivälin aikoihin lukemiksi 1-2 hiukan paitsioksi haiskahtaneella osumalla. 2-2 tasoitus tuli puolustuslinjan hetkellisen nukahduksen vuoksi, kun linja ei ollut tiivis. Apassit kuitenkin meni uudemman kerran johtoon, kun paluumuuttaja Heljä laukoi pallon verkon perukoille ja lukemiksi 2-3. Tauolle mentiin kuitenkin tasalukemissa 3-3 kun LeKi pelaaja laukoi kierteisen pallon suoraan kulmapotkusta maalin takanurkkaan.

Tauolla Apassilauma sisuuntui, ja väsymyksen tunnekin sai väistyä. Jos ensimmäisellä puoliskolla LeKi vei ottelua, niin toisella puoliskolla Apassit tarttui hienokseltaan puikkoihin. 4-3-3 muodostelma oli vaihtunut pelaajien omasta aloitteesta yllättäen 5-0-5 muodostelmaksi, mutta mikäs siinä kun homma toimi. Suvi viimeisteli hattutempun tekemällä pari maalia toisella puoliskolla, ja Riikka piti pallon poissa Apassiverkosta muutamalla upealla torjunnalla, niin loppunumeroiksi jäi 3-5 Apasseille. Toinen puoliaika tarjosi jo hiukan sitä, mitä valmennus pelaajilta odottaa. Pallon siirtelyä, pelirohkeutta, ja uskallusta mennä hyökköyssuuntaan. Hyvä suoritus koko joukkueelta.


Tilastot
LeKi-futis

3 - 5

(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista